Heimosodat
| Heimosodat | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Venäjän sisällissotaa | |||||||||
| Bolševikkien propagandajuliste vuodelta 1922 – "Sotia emme tahdo – mutta Neuvostoja puolustamme
| |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
|
Suomalaiset ja itäkarjalaiset sissijoukot |
|||||||||
| Komentajat | |||||||||
|
|
|||||||||
Heimosodat olivat Suomen lähialueilla käytyjä aseellisia selkkauksia, joihin suomalaiset vapaaehtoisjoukot ottivat osaa vuosina 1918–1920 ja 1921–1922. Suomen valtio ei virallisesti ollut retkien osapuoli, mutta vapaaehtoisia oli sodissa mukana yhteensä noin 9 000. Monen heistä motiivina oli heimoaate, antibolševismi, Suur-Suomi-aate tai vain puhdas seikkailun halu. Heimosodissa menehtyi noin 660 suomalaista.[1]
Sotien aikana Suomeen liittyi alueita, mutta vain Viron vapaussota oli tuloksellinen. Vienan ja Aunuksen heimosotien aikana 1918 ja 1919 Repolan ja Porajärven pitäjät liittyivät Suomeen ja inkeriläisten kansannousun yhteydessä Kirjasalon tasavalta oli hetken inkeriläisten hallussa. Sodat loppuivat Tarton rauhaan 1920 lukuun ottamatta itäkarjalaisten kansannousua, johon osallistui myös suomalaisia vapaaehtoisia.
Sotien jälkeen Suomeen pakeni itäkarjalaisia ja inkeriläisiä yhteensä vajaa 20 000.[2] Tämän vaikutuksesta muodostettiin Akateeminen Karjala-seura maanpuolustus- ja heimohengen ylläpitämiseksi, itäkarjalaisten auttamiseksi ja Suur-Suomi-aatteen säilyttämiseksi. Itä-Karjalan kysymys hiersi Suomen ja Neuvosto-Venäjän välejä 1920-luvun alkupuolella.
Vienan retket (1918)
- Pääartikkeli: Vienan retket
10. maaliskuuta Kurt Martti Walleniuksen joukot ylittivät Pohjois-Vienan rajan Kuusamosta ja Kuolajärveltä käsin, mutta juuttuivat rajan tuntumaan. Etelämpänä Carl Wilhelm Malmin joukot ylittivät rajan 21. maaliskuuta ja etenivät aina Vienan Kemin tuntumaan. Suomalaiset hyökkäsivät 10. huhtikuuta Vienan Kemiä vastaan, mutta luultua suurempi vihollinen löi heidät takaisin. Heinäkuussa Malmin retkikunnan ja sen johtajuuden korvasi Toivo Kuisman retkikunta. Ison-Britannian harjoittama propaganda ja elintarvikeapu sai itäkarjalaiset kääntymään suomalaisia vastaan. Iso-Britannia asettui Suomea vastaan katsoessaan Suomen olevan Saksan vasalli. Köyhällä Suomella ei ollut tarjota karjalaisille kuin heimohenkeä. Karjalaiset kannattivat brittien kouluttamaa ja varustamaa karjalaisten omaa Karjalan rykmenttiä, joka pakotti Kuisman retkikunnan Suomen puolelle.
Viron vapaussota (1918–1920)
- Pääartikkeli: Viron vapaussota
Viron vapaussotaa on suomalaisten puolelta pidetty osana heimosotia. Vuodenvaihteessa 1918–1919 vapaaehtoisia alettiin laivata Viroon. Siihen osallistui suomalaisia vapaaehtoisia virolaisen everstin Hans Kalmin Pohjan poikien ja ruotsalaisen majuri Martin Ekströmin I Suomalaisen Vapaajoukon riveissä.
Aunuksen retkikunta (1919)
- Pääartikkeli: Aunuksen retkikunta
Retki oli heimosodista suurin ja tunnetuin. Osittain Viron vapaussodan menestyksen ja aunuslaisten liittymishalukkuuden innoittamina vapaaehtoisista koottu joukko ylitti rajan 21. huhtikuuta 1919 Gunnar von Hertzenin johtamana ja valtasi nopeasti Aunuksen kaupungin ja eteni Petroskoin edustalle. Toiveina oli nostattaa aunuslaiset kapinaan suomalaisten puolelle, mutta innostus oli vähäistä. Kesäkuun lopulla liian vähäiset joukot perääntyivät takaisin rajan taakse.
Petsamon retket (1918 ja 1920)
- Pääartikkeli: Petsamon retket
Pienin joukoin tehty retki Petsamoon huhtikuun lopulla 1918 päätyi mieshukan jälkeen vetäytymiseen Norjaan. Toinen joukko palasi keväällä 1920 ja miehitti alueesta osan, mutta joutui taas vetäytymään Muurmanskissa kootun punaisen suksipataljoonan vuoksi.
Inkeriläisten kansannousu (1919)
- Pääartikkeli: Inkeriläisten kansannousu
Kansannousu oli sarja kapinoita vuosina 1918–1920 ja Inkerinmaan yritys saavuttaa itsenäisyys. Kansannousu alkoi kapinoina 1918 Suomen ja Venäjän sisällissodan aiheuttaman sekavan tilanteen aikana. Suomalaisen Yrjö Elfvengrenin johtama Pohjois-Inkerin rykmentti piti vuoteen 1920 hallussaan muutamia kyliä Pohjois-Inkerissä (Kirjasalon tasavalta). Kapinoiden jälkeen Suomeen siirtyi joitakin tuhansia inkeriläisiä rankaisuretkien pelossa.
Itäkarjalaisten kansannousu (1921–1922)
- Pääartikkeli: Itäkarjalaisten kansannousu
Kansannousun syinä olivat itäkarjalaisten vuoden mittainen kokemus bolševikkien vallasta ja elintarvikepulasta, heimoaktivistien halu korjata ”häpeärauhan” eli Tarton rauhan tuloksia ja Suomessa maanpaossa olevien itäkarjalaisten kaipuu kotiin. Ukki Väinämöisen (Vaseli Levonen) ja Jalmari Takkisen johtama 2500 metsäsissin kansannousu, jossa oli päällystötehtävissä noin 500 suomalaista vapaaehtoista, sai haltuunsa syksyyn 1921 mennessä merkittävän osan Vienan Karjalaa, mutta murtui 20 000 miehen neuvostojoukon voimasta. Kansannousun loppuvaiheessa Suomeen saapui noin 12 000 itäkarjalaista pakolaista[2].
Kunniamerkit
Aikaan liittyneitä mitaleita ovat Aunuksen muistomitali, Heimosotaristi, Inkerin Valkoisen Muurin risti, Inkerin vapautusliikkeen osanottajamerkki, Karjalan muistomitali [3]
Katso myös
Kirjallisuutta
- Jussi Niinistö: Heimosotien historia 1918–1922. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005.
- Jussi Niinistö-Jukka I. Mattila: Pohjan pojat. Lak-kustannus, 1999. ISBN 951-98147-0-1
- Jukka I. Mattila - Jarkko Kemppi: Viron vapaussota 1918-1920. Nimox Ky, 2006. ISBN 952-5485-02-1
- Jouko Vahtola: Suomi suureksi – Viena vapaaksi. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 1989. ISBN 951-95473-9-8
- Jouko Vahtola: Nuorukaisten sota. Suomen sotaretki Aunukseen 1919. Otava, 1997. ISBN 951-1-14850-8
- Jukka Nevakivi: Muurmannin legioona: suomalaiset ja liittoutuneiden interventio Pohjois-Venäjälle 1918-1919. Tammi, 1970.
- Pekka Nevalainen: Rautaa Inkerin rajoilla. Suomen historiallinen seura, 1996.
- Armas Eskola: Pojat Vienan saloilla. Karisto, 1971.
- Vilho Helanen: Suomalaiset viron vapaussodassa. Määritä julkaisija!
- Hans Kalm: Pohjan poikain retki. WSOY, 1921.
- Eero Kuussaari: Heimosodat 1918 - 1922, taistelu Petsamosta. Heimosoturien liitto, 1939.
- Iiris Heino: Hinnalla hengen ja veren. Suomalaisten vapaaehtoisten sotasurmat Virossa vuonna 1919.. Helsingin yliopisto, 2000. ISBN 951-45-9379-0
- Aapo Roselius: Heimoaatteen nuoret uhrit. Suomalaisten sotilasretkikuntien henkilötappiot Itä-Karjalassa ja Petsamossa 1918–22.. Helsingin yliopisto, 2002. ISBN 952-10-0854-7
- Mirko Harjula: Suomalaiset Venäjän sisällissodassa 1917-1922. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-742-7
- Mirko Harjula: Venäjän Karjala ja Muurmanni 1914-1922. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-916-6
Viitteet
- ↑ Lars Westerlund, Sotasurmaprojekti ja sukututkimus, Genos 70/1999, s. 145-152 (verkossa) [vanhentunut linkki]
- ↑ a b Toivo Nygård, Itä-Karjalasta Suomeen 1917-1922 tulleet pakolaiset, Genos 67/1996, s. 2-11 (verkossa) [vanhentunut linkki]
- ↑ Mitä-Missä-Milloin 1954, sivu 277
Aiheesta muualla
- Jussi Niinistön Heimosotien historia 1918–1922 ilmestynyt 22.2.2005
- Suomalaiset ensimmäisessä maailmansodassa
| ||||||||||||||||||||||||||||||