Varhaisista ajoista alkaen puolustus rakentui vapaiden asekuntoisten miesten velvollisuudelle puolustaa kotiseutuaan. Valtioinstituution kehittymisen myötä ajateltiin, että vapaiden miesten velvollisuutena olisi auttaa kuningasta, mikäli maa joutuisi hyökkäyksen kohteeksi. Suomen tultua Ruotsin valtapiiriin kehitys täällä noudatteli yleisvaltakunnallisia kehityskulkuja.
Keskiajalla linnojen ja kartanoiden varusväkenä pidettiin palkkasotilaita. Kuninkaalla oli Alsnön säännön (1279) mukaan oikeus ottaa palvelukseensa kruununverosta vapauttamista vastaan ratsumiehiä varusteineen. Näin syntyi armeijan ylin luokka, rälssi. Kustaa Vaasa nojautui valtakunnan puolustuksessa paitsi rälssimiehiin myös väenottoihin. Vuodesta 1544 lähtien kotimaista sotaväkeä oli lupa pitää tarvittaessa palveluksessa myös rauhan vallitessa. Sotaan kelvollisista miehistä pidettiin jo varhain luetteloita. Niinpä 25-vuotisen sodan (1570-1595) ajalta on Suomenkin voudintileissä kuitteja huovien, laivaväen ja hevosten ylläpidosta pitäjäläisten luona erilaisia verosuorituksia vastaan. Muonitusrekisterin tileistä ilmenevät veroparselit ja maksajat ynnä sotilaat. Kuitit sisältyvät voudintilien tositteisiin, joista on kerrottu yllä mainitun voudintileistä kertovan artikkelin yhteydessä.
Ruotujakoinen armeija perustui ruotujakolaitokseen, jonka juuret olivat keskiajalla. Yleisesti tunnetussa muodossaan ruotujakolaitos otettiin käyttöön kuningas Kaarle XI:nnen määräyksestä 1600-luvun puolessa välissä. Valtakunnan talot jaettiin ruoduiksi, joista jokainen pestasi miehen armeijaan. Muutamista taloista koostuneessa ruodussa suurin talo oli päätalo, jonka omistajasta tuli ruotumestari. Jos ja kun ruodun palkkaama sotamies kuoli tai todettiin katselmuksessa kykenemättömäksi palvelukseen, tuli ruodun ruotumestarinsa johdolla hankkia uusi mies tämän tilalle kolmen kuukauden kuluessa.
Ruotu oli velvollinen suorittamaan sotamiehelleen pestirahan ja vuosipalkan, minkä lisäksi sen tuli antaa hänen käyttöönsä tietyt ehdot täyttävä asumus. Muutamien muiden velvoitteiden ohella ruodun tuli myös kyyditä sotilasta hänen tehtäviinsä liittyneisiin kokouksiin ja katselmuksiin.
Sisämaassa ruodut varustivat miehiä jalka- ja ratsuväkeen, rannikoilla ja saaristossa laivastoon. Ennen Suurta Pohjan sotaa Suomen sotaväki käsitti noin 11000 miestä. Sodan jälkeen Suomen ruotujakolaitokseen sisältyi 3 rakuunarykmenttiä ja 7 jalkaväkirykmenttiä, joista jokaiseen kuului 8 komppaniaa. Rykmenttien alueet ja nimet vastasivat jo tuolloin läänejä ja maakuntia ja komppanioiden pitäjiä.
Kustaa III:n sodan (1788-1790) syttyessä ruotuarmeija muodosti seuraavat joukko-osastot:
| Joukko-osasto | Komppaniat (kpl) | Vahvuus (miestä) |
|---|---|---|
| Turun läänin jalkaväkirykmentti | 8 | 1025 |
| Porin läänin jalkaväkirykmentti | 8 | 1025 |
| Hämeen läänin jalkaväkirykmentti | 8 | 1025 |
| Savon jalkaväkirykmentti | 8 | 954 |
| Uudenmaan läänin jalkaväkirykmentti | 8 | 1025 |
| Kymenkartanon läänin jalkaväkipataljoona | 1 | 92 |
| Pohjanmaan jalkaväkirykmentti | 8 | 1200 |
| Karjalan pataljoona(n ruotujakoinen osa) | 4 | 356 |
| Yhteensä | 58 | 6702 |
| Joukko-osasto | Eskadroonat (kpl) | Vahvuus (miestä) |
|---|---|---|
| Henkirakuunarykmentti | 8 | 1000 |
| Uudenmaan rakuunarykmentti | 8 | 1000 |
| Kyminkartanon eskadroona | 1 | 50 |
| Karjalan kevyt rakuunarykmentti (ent. Karjalan rakuunaeskadroona) | 2 | 200 |
| Yhteensä | 19 | 2250 |
Näiden lisäksi olivat värvättyinä (rahapalkkaisina) joukkoina seuraavat joukko-osastot:
| Joukko-osasto | Komppaniat (kpl) | Vahvuus (miestä) |
|---|---|---|
| Leskikuningattaren henkivartiorykmentti (ent. Hamiltonin, Lilliesvärdin, v. Liewenin, Herttua Fredrik Aadolfin ja v. Manteuffelin rykmentti) | 8 | 640 |
| Jägerhornin rykmentti (ent. Cronhjelmin, Björnbergin, v. Saltzan, Skytten, Flemingin ja Stackelbergin rykmentti) | 8 | 640 |
| Savon jääkärirykmentti (ent. Savon jääkärijoukko) | 8 | 1200 |
| Karjalan jääkärit | 4 | 600 |
| Adlercreutzin rykmentti | 12 | 1800 |
| Uudenmaan jääkäripataljoona | 2 | 200 |
| Joukko-osasto | Komppaniat (kpl) | Vahvuus (miestä) |
|---|---|---|
| Kuninkaallinen suomalainen tykistöprikaati (ent. Kuninkaallinen tykistö Suomessa, Kuninkaallinen suomalainen tykistöpataljoona; myöh. Kuninkaallinen suomalainen tykistörykmentti) | 10 | 800 |
| Savon prikaatin tykistökomppania (=Savon jääkärirykmentin Joroisten komppania) | 1 | 133 |
Upseerikoulutusta annettiin vuonna 1780 Kuopiossa perustetussa mutta seuraavana vuonna Rantasalmen Haapaniemeen siirretyssä upseerikoulussa, joka toimi sekä Haapaniemen sotakoulun (1781-1790), Haapaniemen kadettikoulun (1791-1808) että autonomian aikana Haapaniemen kenttämittauskoulun (1812-1819) nimellä ennen siirtymistään Kadettikoulun nimellä Haminaan vuonna 1821.
Kansallisarkiston Helsingin toimipaikassa säilytettävä Militaria-kokoelma sisältää yllä mainittujen joukko-osastojen arkistot. Siihen kuuluvat myös armeijan laivastoa sekä Suomessa värvättynä olleita von Zelowin kasakoita koskevat asiakirjat.
Ruotujakolaitoksen rooli muuttui Suomen tultua liitetyksi suuriruhtinaskuntana osaksi Venäjää vuonna 1809, vaikka ruodut perustivat joukkoja vielä Krimin sodan aikana 1850-luvulla. Silloin kun joukkoja ei perustettu maksoivat ruodut ns. vakanssiveroa. Ruotujärjestelmä lakkautettiin Suomessa lopullisesti vuonna 1885. Ruotsissa entinen järjestys säilyi 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulle saakka.
Suomen sodan (1808-1809) syttyessä sotaväkeen kuului noin 21000 miestä.
Kyösti Kiuasmaa on julkaissut alempana mainitun teoksen 1500-luvun loppupuolen alemmasta sotilaspäällystöstä. Voit tutustua teoksesta poimittuun matrikkeliin täällä.
Pääosa Ruotsin vallan aikaisten suomalaisten joukko-osastojen arkistoista sisältyy Kansallisarkiston Helsingin toimipaikassa säilytettävään Militaria-sarjaan. Siihen sisältyy muun muassa miehistöluetteloita (mönsterwerk, munsterrulla, katselmusrulla), joihin on merkitty tietoja yksittäisten henkilöiden rauhanajan katselmuksista ja sota-ajan palveluksesta. Kokoelma sisältää myös muita mainittujen joukko-osastojen asiakirjoja. Militaria-kokoelmaan sisältyvät myös armeijan laivastoa sekä esimerkiksi Suomessa värvättynä olleita von Zelowin kasakoita koskevat asiakirjat. Ruotsin vallan ajan sotilasasiakirjat ovat pääasiassa ruotsinkielisiä.
Rauhan aikana ruotusotilaat viljelivät torppiaan tai harjoittivat muuta ammattiaan kuten muutkin. Tällöin parhaat heitä koskevat lähteet ovat heidän kotiseutunsa kirkonarkistot ja henkikirjat.
Palveluksessa olleita sotilaita koskevia tietoja saattaa löytää myös sotilasseurakuntien arkistoista. Nykyisen Viron alueella palvelleista suomalaisista ruotusotilaista on puolestaan tietoja Viron kansallisarkistossa Tartossa säilytettävissä katselmusrullissa. Nämä rullat ovat peräisin vuosilta 1634–1710.
Ammattisotilaita koskevia tietoja saattaa löytyä Kansallisarkiston Helsingin toimipaikassa säilytettävästä ansioluettelokokoelmasta, joka on käytettävissä digitaalisessa muodossa. Myös erilaisia upseerimatrikkeleita on julkaistu. Varuskuntapaikkakuntien henkikirjoissa on puolestaaan toisinaan merkintöjä, jotka koskevat alueelle sijoitettuja sotilaita.
Muistaa kannattaa myös Suomen historian perustutkimustoimikunnan arkisto, jota säilytetään Kansallisarkiston Helsingin toimipaikassa. Siihen sisältyy tietoja värvättyjen jalkaväkirykmenttien upseeriston, aliupseeriston ja sotilasvirkamiesten sosiaalisesta rakenteesta vuoteen 1809.
Autonomian ajalla Suomessa toimi kahdenlaisia joukko-osastoja: venäläisiä Venäjän armeijan osia (ns. Suomenmaalaisia yksiköitä) sekä pääosin suomalaisten muodostamia autonomisen Suomen armeijan sotajoukkoja.
Autonomian ajan ensimmäisinä vuosina ruodut oli säätyjen pyynnöstä vapautettu sotaväen pidosta. Sen sijaan ne maksoivat ns. vakanssimaksuja, jotka säilyivät vuoteen 1889 saakka. Vuonna 1812 perustettiin 2 värvättyä jalkaväkirykmenttiä ja 1 jääkärirykmentti, jotka muutettiin tarkk’ampujapataljooniksi vuonna 1827 ennen lopettamistaan vuonna 1830.
Vuonna 1845 värvättiin Krenatööritarkk’ampujapataljoona, jonka vahvuus oli 1000 miestä. Se muutettiin opetustarkk’ampujapataljoonaksi vuonna 1857, mutta tuli lakkautetuksi jo vuonna 1859. Näiden lakkauttamisien rinnalla eräänlaisena poikkeuksena autonomian ajan joukko-osastossa oli Helsingissä sijainnut Suomen Kaarti (virallisesti Henkivartion 3. Suomen tarkk’ampujapataljoona), joka toimi yhtäjaksoisesti vuosina 1817-1905.
Upseerikoulutus tapahtui aluksi Rantasalmella Haapaniemen kadettikoulussa, joka siirtyi Suomen Kadettikouluksi nimensä vaihtaneena Haminaan vuonna 1821.
Suomen suuriruhtinaskunnassa toimi myös kaksi suomalaista värvättyä meriväen joukko-osastoa, meriekipaašia. Niistä ensimmäinen toimi vuosina 1830-1880, toinen vain vuosina 1854-1856.
Seuraavan kerran uusia joukkoja perustettiin Krimin sodan aikana vuosina 1854 ja 1855, kun Turun ja Porin, Vaasan ja Oulun lääneissä asetettiin 2 ruotutarkk’ampujapataljoonaa kussakin. Pian myös muihin lääneihin perustettiin omat pataljoonat.
Krimin sodan (1854-1856) aikana suomalaista sotaväkeä oli siten seuraavasti:
| Joukko-osasto | Vahvuus (miestä) |
|---|---|
| Turun pataljoona | 600 |
| Vaasan pataljoona | 600 |
| Oulun pataljoona | 600 |
| Kuopion pataljoona | 600 |
| Mikkelin pataljoona | 600 |
| Hämeenlinnan pataljoona | 600 |
| Porin pataljoona | 600 |
| Uudenmaan pataljoona | 600 |
| Viipurin pataljoona | 600 |
| Joukko-osasto | Vahvuus (miestä) |
|---|---|
| Suomen Kaarti | 1000 |
| Krenatööritarkk'ampujapataljoona | 1000 |
| 1. Suomen Meriekipaaši | 1000 |
| 2. Suomen Meriekipaaši | 500 |
Krimin sodan päätyttyä ruotujakoisten pataljoonien vahvuus pienennettiin 600:sta 320:een. Ruotujakoiset pataljoonat lakkautettiin vuonna 1867.
Vuonna 1878 julkaistiin asevelvollisuuslaki, jonka nojalla muodostettin vuonna 1881 seuraavat kahdeksan tarkk’ampujapataljoonaa (ns. vanha väki):
Näiden lisäksi toimivat vuonna 1817 perustettu Suomen Kaarti sekä Lappeenrantaan sijoitettu Suomen Rakuunarykmentti vuosina 1890-1901. Näiden joukkojen vahvuus oli rauhan aikana 5600 miestä. Sodan aikana vahvuus voitiin nostaa 10000 mieheen.
Vanha sotaväki hajotettiin vuoteen 1905 mennessä eikä Suomella enää ollut omia sotajoukkoja ennen itsenäistymistä.
Kaikki miehet tulivat kutsuntoihin sinä vuonna, jona he täyttivät 22 vuotta. Käytännössä asevelvollisuus koski vuosina 1859-1883 syntyneitä, koska sotaväki hajotettiin vuosina 1901-1905.
Asevelvollisen palveluksen muoto ratkaistiin hänen kotipaikkakunnallaan järjestetyssä kutsuntatilaisuudessa. Tilaisuudessa suoritettiin arvannosto, jonka perusteella asevelvolliset jaettiin vakinaiseen väkeen ja reserviin. Pieni arvan numero johti 3 vuoden vakinaiseen palvelukseen, suurempi kolmena kutsuntaa seuraavana kesänä järjestettyihin harjoituksiin lähiseudun reservikomppaniassa. Ensimmäisenä kesänä harjoitukset kestivät 45 päivää, toisena 30 ja kolmantena 15 päivää eli yhteensä 90 vuorokautta. Se, oliko nostettu arpa pieni vai suuri riippui mm. pitäjän väkiluvusta: etukäteen oli päätetty, montako asevelvollista kustakin kunnasta määrättäisiin kolmivuotiseen palvelukseen.
Arvalla valittujen lisäksi sotaväkeen liittyi vapaaehtoisia (frivillig) ja tarjokkaita (volontär). Vapaaehtoisesti ilmoittautuneet, kuten koulutetutkin, saivat palvelusaikaansa lyhennystä. Tarjokkaiden palvelusaika puolestaan oli enimmäismäärä eli 3 vuotta nostetun arvan numerosta riippumatta. Palveluksesta saattoi saada pysyvän vapautuksen esimerkiksi ammatin, perhetilanteen tai terveydentilan perusteella.
Lähtökohtaisesti vakinaiseen (3 v) palvelukseen valitut suorittivat palveluksen oman lääninsä tarkk’ampujapataljoonassa. Halutessaan palveluspaikaksi saattoi valita myös Helsingissä sijainneen Suomen Kaartin tai (vuosina 1890-1901) Lappeenrannassa sijainneen Suomen Rakuunarykmentin.
Edellä mainittujen autonomian ajan joukko-osastojen sekä autonomian ajan kutsuntatoimistojen arkistoista on muodostettu Militaria-sarja, jota säilytetään Kansallisarkiston Helsingin toimipaikassa. Myös Kansallisarkiston muissa toimipaikoissa on paikallisten joukko-osastojen asiakirjoja. Yksittäistä henkilöä arkistosta etsittäessä hyödyllisimpiä lähteitä ovat erilaiset miehistöluettelot (mönsterwerk, munsterrulla, katselmusrulla) sekä asevelvollisen sotaväen osalta myös kutsuntaluettelot. Arkiston tutkijasalissa on erilaisia luetteloita ja kortistoja, joiden avulla henkilöä voidaan etsiä syntymäajan ja kotipaikkakunnan perusteella. Ammattisotilaita koskevia tietoja saattaa löytyä Kansallisarkiston Helsingin toimipaikassa säilytettävästä ansioluettelokokoelmasta, joka on käytettävissä digitaalisessa muodossa.
Myöhemmin itsenäisen Suomen armeijassa uraa tehneiden (upseerien) osalta puolestaan kannattaa tarkistaa selvittää kantakortit sekä puolustusvoimien kantahenkilökunnan nimikirjan olemassaolo. Kantakorteista ja nimikirjoista voi tilata Astia-palvelua käyttäen kopiot tai alkuperäiset asiakirjat tutkijasalissa (Rauhankatu 17, Helsinki) käytettäväksi.
Ohjesäännön kutsuntaviranomaisista 21.7.1880 mukaan kutsunta-asioista huolehtivat läänintoimisto ylempänä ja kutsuntatoimisto alempana viranomaisena. Kutsuntatoimisto oli yhteinen läänin kutsunta-alueille. Kutsuntatoimisto laati papeilta ja henkikirjoittajilta saatujen tietojen perusteella kutsunta- ja täydennysluettelot ja luettelot vapaaehtoisista ja lykkäystä saaneista sekä reserviläisistä. Nämä luettelot löytyvät Kansallisarkiston toimipaikoissa säilytettävistä läänintoimistojen arkistoista.
Autonomian ajan sotilaita tutkittaessa kannattaa muistaa myös sotilasseurakuntien arkistot.
Suomen Sukututkimusseura on laatinut autonomian ajan katselmusrullista tietokannan, jota voit käyttää täällä.
Paitsi yllämainituissa suomalaissa joukoissa saattoivat suomalaiset suorittaa palveluksensa myös emämaa Venäjän armeijassa. Jotkin suomalaiset onnistuivat palvelusaikanaan nousemaan Venäjän armeijassa sen korkeimmille portaille saakka. Suomalaiset kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa vuosina 1809-1917 löydät täältä.
Venäjällä palvelleista suomalaista löytyy tietoja Kansallisarkiston Helsingin toimipaikassa säilytettävästä Venäjän armeijassa palvelleet suomalaiset –nimisestä kokoelmasta, joka löytyy Astian aineistohausta hakusanoilla Venäjän armeijassa palvelleet suomalaiset.
Osa Venäjän armeijassa palvelleista suomalaista jatkoi uraansa itsenäisen Suomen armeijassa. Heidän osaltaan kannattaa tarkistaa myös kantakortit ja Kansallisarkistossa säilytettävät puolustusvoimien kantahenkilökunnassa palvelleiden nimikirjat.
Venäjän armeijan Suomessa toimineiden joukko-osastojen arkistojen pääosat palautettiin Tarton rauhansopimuksen 29. artiklan 1. kohdan nojalla Neuvosto-Venäjälle 1920-luvulla. Suomeen jääneet osat arkistoista on koottu Kansallisarkiston Rauhankadun toimipisteeseen Venäläiset sotilasasiakirjat –nimiseksi kokoelmaksi.
Autonomian ajan Suomessa vaikutti koko joukko Venäjän armeijan joukko-osastoja. Niiden arkistot tuli luovuttaa 1920-luvulla Tarton rauhansopimuksen 29. artiklan määräyksen mukaisesti Neuvosto-Venäjälle eikä rajan tällä puolella siten enää ole kattavasti Suomessa palvelleita venäläisiä koskevia arkistotietoja. Suomeen jäi kuitenkin osa näistä Suomeen sijoitettujen venäläisten joukko-osastojen asiakirjoista ja ne on koottu Venäläiset sotilasasiakirjat –nimiseksi kokoelmaksi Kansallisarkistoon.
Venäläisiä sotilaita voi kuitenkin edelleen etsiä sotilasseurakuntien arkistoista, joita säilytetään Kansallisarkiston Helsingin toimipaikassa. Lisäksi tietoja paikallisista joukko-osastoista on löydettävissä lääninhallitusten arkistoista.
Ensimmäisen maailmansodan kestäessä Suomesta lähti joukko vapaaehtoisia aseelliseen koulutukseen Venäjän kanssa sodassa olleeseen Saksaan. Näitä jääkäreitä koskevia lähteitä on runsaasti, valtaosa Kansallisarkistossa.
Jääkäreistä julkaistiin 1930-luvulla alla mainittu matrikkeliteos Suomen jääkärien elämäkerrasto. Kirjan tietopitoista tausta-aineistoa valokuvineen säilytetään Kansallisarkistossa. Tämän lisäksi useimmille Suomessa uran luoneille jääkäreille on aikanaan tehty kantakortit, joiden kopiot voi tilata arkistosta Astia-palvelua käyttäen. Puolustusvoimien kantahenkilökuntaan kuuluvista jääkäreistä löytyy usein myös puolustusvoimien kantahenkilökuntaan kuuluvien nimikirja, jota säilytetään etäsäilytyksessä Kansallisarkistossa.
Saksan jääkäreitä koskevia tietoja sisältyy myös Kansallisarkistossa säilytettävään Suomen santarmihallituksen arkistoon.
Jääkäreihin liittyvää kirjallisuutta on listattu alempana.
Vuonna 1918 käytyä sisällissotaa koskevista aineistoista on kerrottu Sisällissota 1918 -nimisessä Portti-artikkelissa.
Viron vapaussotaan ja heimosotiin osallistuneiden suomalaisten joukko-osastojen arkistoja säilytetään Kansallisarkiston Helsingin toimipaikassa. Aineistoon sisältyy runsaasti myös henkilöhakemistoja ja jonkin verran sotapäiväkirjoja. Näiden aineistojen luettelotietoihin voi tutustua Astia-palvelun avulla. Tiedot löytyvät esimerkiksi hakusanalla Heimosota-asiakirjoja*. Itseään kiinnostavat asiakirjat voi tilata tutkittavaksi Helsingin toimipaikan tutkijasaliin.
Maailmansotien välisenä aikana järjestettiin muistelmakeräys, jossa puolustusvoimien kantahenkilökuntaan kuuluvien tuli lähettää keräykseen omat muistelmansa osallistumisestaan sisällissotaan ja heimosotiin. Tätä aineistoa säilytetään Kansallisarkiston Helsingin toimipaikassa ja sen luettelotietoihin voi tutustua Astia-palvelun avulla. Tiedot löytyvät syöttämällä hakuun aineiston tunnuksen Pk 869 tai hakusanalla *heimosotamuistelmat*. Tätäkin aineistoa voi tilata tutkittavaksi Helsingin toimipaikan tutkijasaliin.
Itsenäisen Suomen ensimmäinen (väliaikainen) asevelvollisuuslaki vuodelta 1919 määritteli yleiseksi palvelusajaksi 1 ½ vuotta. Palvelukseen astuttiin huhtikuussa ja siitä vapauduttiin seuraavan vuoden lokakuussa. Vuoden 1922 laki alensi yleisen palvelusajan yhdeksi vuodeksi, joskin reservinupseereiksi tai alipäällystöön koulutettavat ja eräisiin teknisiin aselajeihin kuuluneet velvoitettiin palvelemaan 1 vuoden ja 3 kuukauden mittaisen ajan. Palvelukseen astumispäivä ja palveluksen päättymispäivä määrättiin vuosittain asetuksella. Vuoden 1932 asevelvollisuuslaki määritteli yleiseksi palvelusajaksi 350 päivää ja reservinupseereiksi tai –aliupseereiksi koulutettavien palvelusajaksi 440 päivää.
Ensimmäiset valtakunnalliset kutsunnat itsenäisessä Suomessa järjestettiin vuonna 1919. Tuolloin kutsunnanalaisena ikäluokkana olivat vuonna 1897 syntyneet, jotka täyttivät kutsuntavuoden aikana 22 vuotta. Tämä ikäluokka on ensimmäinen, josta on kattavasti tehty heidän palvelushistoriansa sisältävä kantakortti, joka on keskeinen heidän palvelustaan koskeva asiakirja.
Kantakortin lisäksi tärkeä lähde on kutsuntaluettelo, joka sisältää perustiedot kutsuntoihin osallistuneista, myös niistä, jotka eivät syystä tai toisesta varusmiespalvelusta suorittaneet.
Yksittäisen henkilön palvelushistorian selvittämisen kannalta mielenkiintoinen asiakirjaryhmä ovat päiväkäskyt, joita useimmissa maailmansotien välillä toimineissa joukko-osastoissa annettiin lähes päivittäin. Palvelustietojen lisäksi niihin sisältyy usein yleisempääkin tietoa joukko-osaston tapahtumista.
Oma kiinnostava lähderyhmä ovat joukko-osastojen arkistot, joita säilytetään etäsäilytyksessä Kansallisarkistossa. Niihin sisältyy mm. rangaistuspäiväkirjoja ja erilaisia luetteloita, joiden avulla voi saada lisätietoja sekä tutkittavasta henkilöstä että hänet ympäröineestä sotilasyhteisöstä. Joukko-osaston arkistojen tiedot löydät Astia-palvelun Toimija-haulla käyttämällä hakusanana joukko-osaston nimeä ilman lyhenteitä (esim. Tampereen rykmentti).
Tietoja toisen maailmansodan vuosien sotilaita koskevista aineistoista löydät artikkelista Talvi- ja jatkosodan henkilöhistorialliset lähteet.
Sotavuosia tuoreemmat armeijapalvelusta koskevat lähteet ovat nekin Kansallisarkistossa. Kantakortit löytyvät kattavasti vuonna 1949 syntyneeseen ikäluokkaan saakka ja toista tärkeää lähdeaineistoa, päiväkäskyjä, tuotettiin systemaattisesti vuodesta 1918 vuoteen 1992 saakka. Puolustusvoimien kantahenkilökuntaan kuuluneiden nimikirjoja on Kansallisarkistossa 1990-luvulle saakka ja niistä voi tilata kopioita Astia-palvelua käyttäen.
Kansallisarkistossa säilytettävien joukko-osastojen arkistojen tiedot löydät Astia-palvelun Toimija-haulla käyttämällä hakusanana joukko-osaston nimeä ilman lyhenteitä (esim. Kainuun prikaati). Uusimmat Kansallisarkistoon siirretyt joukko-osastojen asiakirjat ovat peräisin 2000-luvun alusta.