Faaraokoira

Faaraokoira
Avaintiedot
Alkuperämaa	Malta
Määrä	Suomessa rekisteröity 727
Rodun syntyaika	yli 5 000 vuotta sitten
Alkuperäinen käyttö	metsästys, vartioiminen
Nykyinen käyttö	seura- ja harrastuskoira
Muita nimityksiä	farkku
FCI-luokitus	ryhmä 5 jaos 6 #248
Ulkonäkö
Paino	noin 22 kg
Säkäkorkeus	urosten ihannesäkäkorkeus 56 cm, narttujen 53 cm
Väritys	kullan- tai punaruskea
Infobox OK

Faaraokoira on vinttikoiramainen koirarotu, joka kuuluu alkukantaisiin koirarotuihin eli FCI:n roturyhmään 5. Faaraokoira on metsästyskoira, joka käyttää metsästäessään sekä näköä, kuuloa että vainua. Se soveltuu riistan ajamiseen avoimessa maastossa. Muinaisessa Egyptissä faaraokoiran tyyppisiä koiria on käytetty muun muassa kaniininmetsästykseen ja hautakammioiden sekä temppeleiden vahtimiseen. Faaraokoira on kuitenkin maltalainen rotu, sillä faaraokoiria kulkeutui foinikialaisten mukana Maltan saarelle, jossa rotu säilyi eristyksissä vuosisatoja. Maltalaiset ovat säilyttäneet rodun puhtaana näihin päiviin asti.

Ulkonäkö

Faaraokoira on keskikokoinen ja ylväsryhtinen koira. Ruumiinrakenteeltaan se on korkeuttaan hieman pidempi, voimakas mutta hoikka ja notkea. Faaraokoira on hyvin nopea, ja sen liikkeet ovat kevyet ja vapaat. Koiran ilme on valpas. Korvat ovat suuret, ohuet, pystyt ja hyvin liikkuvat.

Koiran karvapeite on lyhyt ja kiiltävä eikä hapsuja esiinny. Karvanlaatu vaihtelee sileästä karheaan. Väriltään faaraokoirat ovat kullan- tai punaruskeita, ja valkoinen hännänpää on erittäin toivottu ominaisuus. Lisäksi koiralla sallitaan valkoisia merkkejä rinnassa ja varpaissa sekä kapea juova pään keskilinjalla. Säkäkorkeutta toivotaan uroksilta 56 cm (yläraja 63 cm) ja nartuilta 53 cm (yläraja 61 cm).

Luonne ja käyttäytyminen

Faaraokoiran luonteessa on omatoimisen metsästyskoiran itsenäisyyttä ja sitä leimaa alkukantaisuus. Se on aktiivinen ja leikkisä koira, joka vaatii paljon liikuntaa. Faaraokoira oppii uusia asioita helposti, mutta sen motivoiminen voi olla hankalaa. Motivaation ylläpitäminen on tärkeää, jotta koira jaksaa työskennellä pitkäkestoisesti. Vieraisiin faaraokoira saattaa suhtautua hieman pidättyväisesti. Rodussa ilmenee erikoinen piirre: jouduttuaan hämilleen koira punastuu, jolloin sen korvat ja nenä muuttuvat hehkuvan punaisiksi.

Faaraokoirat eivät ole menettäneet luontaista metsästysviettiään. Ulos päästyään ne monesti villiintyvät ja lähtevät helposti jahtaamaan pieneläimiä. Sisällä ne kuitenkin ovat lauhkeita kuin lampaat, jos ne on siihen opetettu. Aikuisen faaraokoiran tulisi olla maltillinen ja itsenäinen. Faaraokoira kiintyy perheeseensä syvästi. Se on uskollinen laumansa jäsenille ja haluaa olla yhdessä heidän kanssaan. Rotu tulee yleisesti hyvin toimeen lasten ja muiden eläinten kanssa.

Faaraokoiria on luonnetestattu Suomessa liian vähän, jotta tuloksista voisi tehdä yleistyksiä.

Harrastukset

Omimmillaan faaraokoira on vinttikoirien rata- ja maastojuoksukilpailuissa, joista maastojuoksukilpailut ovat rodun keskuudessa suositumpia. Lisäksi niitä nähdään yhä enenevissä määrin myös näyttelykehissä. Suomessa agilityssä ja tokossa faaraokoirat ovat harvinaisuuksia. Faaraokoirilla ei myöskään ole PK-oikeuksia, joten ne eivät saa osallistua palveluskoirakisoihin, mikä ei tietenkään estä "omaksi iloksi" harrastamista.

Alkuperä

Faaraokoirauros vasemmalla ja narttu oikealla

Kuten rodun nimestä voi päätellä, faaraokoiran uskotaan polveutuvan muinaisesta Egyptistä. Sen todellista alkuperää ei voida varmuudella jäljittää, mutta tosiasia kuitenkin on, että faaraokoira on hyvin vanha koirarotu. Sen olemassaolosta on merkkejä jopa 5 000 vuoden takaa. Sen kuvia ja muumioituja faaraokoiria löytyy Egyptissä olevista haudoista ja rodusta on mainintoja vanhoissa kirjoituksissa. Rotua käytettiin metsästyksessä sekä hautojen ja temppelien vartijana. Jopa Tutankhamonin haudasta on löydetty muumioitu faaraokoiraa muistuttava koira.

Faaraokoirat kulkeutuivat foinikialaisten mukana ympäri Välimeren aluetta, myös Maltalle, jossa rotua alettiin käyttää kaniinin metsästykseen. Nykyään sitä käytetään siellä myös paimennukseen sekä vartiointiin. Eristyneissä oloissa rodun tyyppi säilyi ja vahvistui. 1920-luvulla rotua vietiin Englantiin ja 1960-luvulla rotu oli vakiintunut ja levinnyt muuallekin maailmaan. Vuonna 1978 rotu nimettiin Maltan kansalliskoiraksi. Suomeen ensimmäiset faaraokoirat tulivat vuonna 1972.

Nykytilanne

Suomessa ja muualla maailmassa faaraokoira on nykyään käytössä seura- ja harrastuskoirana, mutta yhä edelleen maltalaiset käyttävät sitä kaniininmetsästykseen, paimentamiseen ja talojen vahtimiseen. Faaraokoiran suosio on kasvussa, mutta se on kuitenkin vielä harvinaisuus kotimaansa ulkopuolella. Merkittäviä faaraokoiramaita ovat Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ruotsi ja Malta. Suomessa rekisteröidään keskimäärin noin 16 pentua vuodessa.

Terveys

Faaraokoirien terveystilanne on hyvä. Rodulla esiintyy vähän sairauksia. Rodussa ilmenee kuitenkin jonkun verran hammaspuutoksia, allergioita ja muita ongelmia tai sairauksia yksittäistapauksina, kuten suolistotulehdusta. Faaraokoirien silmiä on tutkittu hyvin vähän, mutta viime vuosien aikana on todettu jokunen Cilia aberranta ja muutama tulkinnanvarainen Membrana pupillaris persistens. Faaraokoirat eivät ole mukana kennelliiton PEVISA-ohjelmassa.

Faaraokoirat ovat syvärintaisia koiria, joten ne kuuluvat riskirotuihin mahalaukunlaajentuman ja -kiertymän suhteen. Näitä on esiintynyt kuitenkin vain yksittäistapauksina. Faaraokoiran kanssa toimittaessa syvärintaisuus on siltikin hyvä ottaa huomioon, erityisesti liikunnan ja ruokinnan yhteydessä.

Pienen kannan vuoksi faaraokoirien keskimääräinen sukusiitosprosentti on melko korkea. Kymmenen viime vuoden keskiarvo on 5,6 %.

Lähteet

• Carl-Johan Adlercreutz. 2003. Karisto Oy. Koirarotujen maailma
• Suomen Kennelliiton rotumääritelmä (pdf)
• Suomen faaraokoirat ry