Sota Irlannissa 1689–1691
Vilhelmiläissota (engl. Williamite war) tai Jakobiittisota (Jacobite war) oli Irlannin alueella vuosina 1689–1691 käyty sota, joka oli jatkoa Englannin vuoden 1688 mainiolle vallankumoukselle. Englannissa vallankumouksella syrjäytetty katolinen kuningas Jaakko II pyrki puolustamaan kruunuaan Irlannista käsin ja sai tuekseen Irlannin katolisen väestön, joka toivoi kuninkaan kumoavan katolisia sortaneet lait. Vallankumouksen johtoon asettunut Vilhelm III Oranialainen toi armeijansa Irlantiin ja voitti kuningas Jaakon vuonna 1690 Boynen taistelussa. Jaakon paettua irlantilaiset jakobiitit jatkoivat taistelua vielä yli vuoden ajan, mutta lopulta hekin hävisivät. Irlannissa käyty sota oli osa yleiseurooppalaista yhdeksänvuotista sotaa, ja siihen osallistui palkkasoturijoukkoja ja muita sotajoukkoja eri Euroopan maista. Irlannin sodan lopputulos sinetöi protestanttisen vähemmistön hallitsevan aseman Irlannissa koko seuraavan vuosisadan ajaksi.
| Osa yhdeksänvuotista sotaa | |||||||||
 Jan Wyckin maalaus Boynen taistelu.
| |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
| Komentajat | |||||||||
Sodan kulku
muokkaa
Vuonna 1688 tapahtuneen mainion vallankumouksen jälkeen Englannin kuningas Jaakko II oli paennut aluksi Ranskaan. Hänen kukistamistaan johtanut Vilhelm Oranialainen oli julistettu uudeksi kuninkaaksi. Maaliskuussa 1689 Jaakko II kokosi uskolliset seuraajansa, irlantilaiset kannattajansa ja Ranskasta saamansa apujoukot Irlannin Corkiin. Sen jälkeen hän marssi Dubliniin, jossa kokosi irlantilaisista vielä suuremman armeijan. Kuningas Jaakon suojeluksessa Dubliniin kokoontui Irlannin parlamentti, ensimmäinen miesmuistiin, jossa katoliset olivat enemmistönä. Irlannin historiassa vuoden 1689 parlamentti tunnetaan ”isänmaallisena parlamenttina”, sillä luottaen laillisen kuninkaan tukeen se kumosi suuren osan kuluneen vuosisadan aikana säädetystä katolisten vastaisesta lainsäädännöstä. Se muun muassa takasi katolisille täyden uskonvapauden ja peruutti katolisten maaomaisuuteen kohdistuneet takavarikot. Nämä toimenpiteet herättivät vihaa Englannissa ja lisäsivät myös vihamielistä suhtautumista kuningas Jaakkoon.[1] Käytännössä Irlannin katoliset asettuivat tukemaan Jaakko II:a ja protestantit Vilhelm Oranialaista, joskin todellinen kiistan aihe oli uskontoon sidottu maanomistusoikeus, ei niinkään uskonto sinänsä.[2]
Sota alkoi Jaakko II:n yrityksellä vallata Londonderry, yksi protestanttien asuttaman Ulsterin provinssin tärkeimmistä keskuksista. Jaakon armeija onnistui piirittämään Londonderryn, mutta kaupungin 30 000 asukasta tekivät sitkeää vastarintaa, eikä kaupungin valtaus luonnistunut enimmäkseen kokemattomilta piiritysjoukoilta. Vilhelm Oranialainen lähetti ensimmäisen armeijansa Irlantiin vapauttamaan Londonderryä piirityksestä, ja se saapui kaupungin lähelle piirityksen kestettyä kuusi viikkoa. Jaakon armeija onnistui kuitenkin pysäyttämään vapautusjoukot Foylejoen varrelle ja esti niitä toimittamasta ruokatarvikkeita nääntymässä olevaan Londonderryyn. Seurasi pattitilanne, joka jatkui vielä seitsemän viikkoa. Lopulta Jaakko II antoi periksi ja veti armeijansa pois Londonderryn edustalta.[1] Kaupungin piiritys päättyi 31. heinäkuuta 1689 kestettyään 105 päivää.[3] Vilhelm Oranialainen lähetti elokuussa Ulsteriin 15 000 miestä käsittäneen armeijan, mutta suuri yhteenotto jakobiittiarmeijan kanssa lykkääntyi seuraavaan kesään.[4]
Kesäkuussa 1690 Vilhelm Oranialainen saapui henkilökohtaisesti Irlantiin mukanaan 35 000 miestä. Jaakko II puolestaan oli saanut vahvistuksekseen 7 000 jalkaväkisotilasta Ranskasta. Armeijat kohtasivat heinäkuun alussa Boynen taistelussa, joka päättyi Jaakko II:n tappioon. Hän pakeni pian sen jälkeen kokonaan Irlannista.[1] Irlantilaiset jatkoivat kuitenkin vastarintaa maan länsiosassa. Vilhelm Oranialainen yritti vallata Limerickin ja piiritti kaupunkia elokuussa 1690, mutta kohdattuaan sitkeää vastarintaa hän antoi periksi ja palasi Englantiin, jättäen sodan Irlannissa kenraaliensa johdettavaksi. Syyskuussa 1690 John Churchill onnistui valtaamaan Corkin ja pian myös Kinsalen, minkä jälkeen taistelut päättyivät sen vuoden osalta.[5] Ratkaisevat taistelut käytiin vuonna 1691, jolloin jakobiitteja johtamaan saapui Ranskasta lähetetty markiisi St. Ruth. Vilhelm Oranialaisen joukkojen komentajana toimi hollantilainen Godert de Ginkel. Ginkel valtasi Athlonen kesäkuussa 1691 ja saavutti ratkaisevan voiton 12. heinäkuuta käydyssä Aughrimin taistelussa, jossa St. Ruth kaatui tykinkuulan iskeydyttyä hänen päähänsä. Pian tämän jälkeen antautuivat myös Galway ja Sligo.[6]
Sodan viimeinen operaatio oli elokuussa 1691 käynnistynyt Limerickin toinen piiritys. Irlantilaisten komentajana toimineen Tyrconnelin jaarli Richard Talbotin yllättäen kuoltua kaupungin puolustus jäi Patrick Sarsfieldin johdettavaksi.[7] Ginkelillä oli vaikeuksia kaupungin valtaamisessa, joten hän suostui, kun Sarsfield lokakuussa tarjoutui antautumaan rauhansopimusta vastaan. Tuloksena oli niin sanottu Limerickin sopimus, joka päätti sodan. Myös kuningas Vilhelm Oranialainen hyväksyi sen sisällön.[1][7]
Sodan seuraukset Irlannissa
muokkaaSarsfieldin neuvottelema Limerickin sopimus sisälsi kaksi tärkeää myönnytystä irlantilaisille. Ensinnäkin kaikki jakobiittien puolella taistelleet saisivat turvallisesti vetäytyä Irlannista mannermaalle. Tämä johti ”villihanhien pakona” tunnettuun liikkeeseen, jonka yhteydessä tuhannet irlantilaiset, mukaan lukien pääosa Irlannin maa-aatelista, jättivät saaren. Toisen sopimukseen sisältyneen myönnytyksen mukaan Irlannin katoliset saisivat harjoittaa vapaasti uskontoaan. Irlannin protestantit eivät pitäneet tästä määräyksestä. Kun Irlannin protestanttinen parlamentti vuonna 1697 vahvisti Limerickin sopimuksen, sen sisältöä muutettiin siten, että myönnytykset katolisille jäivät paljon rajallisemmiksi ja käytännössä merkityksettömiksi.[1] Myöhemmin muun muassa Englannin Test Act -laki ulotettiin Irlantiin. Katolisilta estettiin parlamenttiin tai virkoihin pääsy, heiltä kiellettiin aseen kantaminen, koulujen perustaminen jne. ja heidän maidensa takavarikoimista helpotettiin.[8] Irlantiin syntyi vahvempi protestanttisen vähemmistön ylivalta kuin koskaan aiemmin.[1]
Lähteet
muokkaa- Cronin, Mike: A History of Ireland. Palgrave, 2001. (englanniksi)
- Kari, Risto: Historian ABC: Kaikkien aikojen valtiot 2. Helsinki: Tammi, 2001.
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c d e f Cronin 2001, s. 76–78
- ↑ Ireland: History (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 28.5.2014.
- ↑ The Siege of Derry (1688-1689) (englanniksi) A Concise History of Ireland (P. W. Joyce 1909). Library Ireland. Viitattu 28.5.2014.
- ↑ The Battle of The Boyne (1690) (englanniksi) A Concise History of Ireland (P. W. Joyce 1909). Library Ireland. Viitattu 28.5.2014.
- ↑ The Siege of Limerick (1690) (englanniksi) A Concise History of Ireland (P. W. Joyce 1909). Library Ireland. Viitattu 28.5.2014.
- ↑ The Siege of Athlone and the Battle of Aughrim (1691) (englanniksi) A Concise History of Ireland (P. W. Joyce 1909). Library Ireland. Viitattu 28.5.2014.
- ↑ a b The Second Siege and Treaty of Limerick (1691) (englanniksi) A Concise History of Ireland (P. W. Joyce 1909). Library Ireland. Viitattu 28.5.2014.
- ↑ Kari 2001, s. 178